Historiaa ja sukuun liittyvää kirjallisuutta

Poimintoja sukumme historiasta

Isohannien suvun juuret yltävät aina 1500-luvun lopulle.

Esivanhempamme ja sukumme on asunut sieltä asti Kannuksen Kärkiskylän Hannilla. Hanni-nimi näyttää johtuvan ensimmäisen isännän Hannu eli Hanni Niilonpojan ristimänimestä (Suur-Lohtajan historia I). 

1700-luvun alussa oli Hannin talon isäntänä Matti Tuomaanpoika Hanni (s. 1668). Kasakat  tappoivat hänet Isonvihan aikaan 1714. Hän ehti kuitenkin kätkeä ennen kuolemaansa arvo-omaisuuttaan kahta poikaansa, Mattia ja Iisakkia ajatellen. Kätkö, 1600-luvun rahoja ja kullattu hopeavyö löytyi vuonna 2003 vajaan kahden kilometrin päästä Hannin talosta. Aarretarinasta saat lisää tietoa Hanni.fi -sivuilta.

1700-luvun lopulla Hannin isäntänä oli Lauri Iisakinpoika Hanni (s.1718), joka otti sukunimekseen Isohanni. Hänellä ehti olla neljä vaimoa ja hänen suurperheessään oli yli  25 omaa lasta ja 15 muuta täysi-ikäistä sukulaista. Hän oli Suur-Lohtajan yksi varakkaimmista isännistä. 

Hannin isännyys siirtyi vuonna 1807 Iisakki Laurinpojalle, jonka aikana suurperheen koko vain kasvoi. Iisakilla oli kahdeksan lasta, joista useimmat kuolivat varhain ja talonpitoa jatkoi (1824-1867)  hänen tyttärensä Susanna Iisakintytär yhdessä miehensä Antin kanssa, joka vaihtoi March-sukunimen Isohanniin. Heidän nuorin poikansa   Antti Antinpoika (s. 1837) oli Hannin Asuntuvan isäntä 1883-1905 ja Antti-Tuoramme isä.

Männistö

Sukuseuramme kantavanhemmat Antti ja Hilma Isohanni muuttivat 1914 Hannilta Kannuksen kirkonkylälle, Lestijoen pohjoisrannalle Männistön tilalle. Perheen nuorimmainen, Eino syntyi täällä samana vuonna. 

Männistön isännästä kehittyi vähitellen 1900-luvun alkupuoliskolla merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja niin Kannuksessa kuin laajemminkin Keski-Pohjanmaalla. Hän oli vahvasti mukana ja perustamassa mm. Kannuksen Säästöpankkia, Korpelan Voimaa, Keski-Pohjanmaa -lehteä ja Keski-Pohjanmaan maamieskoulua. Joissakin hankkeissa Antti oli jopa lainojen takaajana, panttina Männistön tila.

Omat pojat Väinö ja Martti kuvailivat isäänsä sanoilla rauhallinen ja sävyisä. Henkisiä arvoja olivat perusteellisuus, työn kunnioittaminen ja sen tekemisen välttämättömyys toimeentulon ehtona. Työ piti tehdä kunnolla. Työnteolla menestytään.

Hilma Sofia, Männistön emäntä oli pienikokoinen, noin 150 cm mittainen, todellinen tarmonpesä. Hänen tarmokkuutensa ei ilmentynyt riuhtovana työtahtina, vaan hiljaisena jatkuvana kiiruhtamisena. Hilmalla oli muistissa kuin tietokoneella aittojen ruokavarastot, lihatiinujen ja jauhulaarien sisällöt sekä kellarissa säilytettävien perunoiden, hillojen ja mehujen riittävyys koko pitkän talven varalle. Hänen vastuullaan oli suurperheen, harjoittelija mukaan lukien koko ruokahuolto sekä myös karjanhoito ja navetta. Tummu oli taitava kehrääjä ja raanujen kutoja. 

Väinön kertoman mukaan Äiti oli lauhkea sovittelija. Hänelle oli helpompi kertoa ensin hankalat asiat. Hänellä oli kuitenkin oma tahto ja monessa asiassa hän piti päänsä, vaikka useammin ehkä Isä.

Antille ja Hilmalle syntyi yhteensä 10 lasta, Eemeli, Hilda, Niilo, Eetu, Svante, Väinö, Aune, Tyyne, Martti ja Eino.  Hilda, Niilo ja Tyyne kuolivat jo lapsina.  Sukua ovat jatkaneet Eetun, Svanten, Väinön, Aunen ja Martin sukuhaarat.

Kirjallisuutta, joka liittyy Isohannin sukuun ja Kannukseen.

Puukiulusta lypsyrobottiin, Sata vuotta keskipohjalaista maaseudun elämää,

Eeva Vihanta, 2010

Sivun yläosassa on vanha valokuva Hannilta, kolmen talon ryppäästä. Kahdella niistä, Asuntuvalla ja Uuvellatuvalla, on tärkeä osuus Antti ja Viljami Isohannin sekä heidän jälkeläistensä elämässä. Asuntupa oli Antin ja Viljamin sekä Antin  lasten synnyinkoti lukuunottamatta Einoa, joka syntyi Männistössä.
Tutustu kirjaan paremmin

Kannuksen kansakoulun vaiheista, Eino Isohanni, 1952

Kirjassa on mielenkiintoinen kuvaus Kannuksen kirkonkylästä, mm. elinkeinoelämästä, sivistysasioista ja suurista nälkävuosista kansakoulun perustamisaikoihin 1870-luvun alussa. Päätöstä rakentamisesta oli tekemässä mm. Jaako Jaakonpoika Hanni.
Tutustu kirjaan paremmin

Kannuksen koria kirkko  200 vuotta  1817-2017. 

 Juhlakirja on kunnianosoitus sukupolville, jotka ovat rakentaneet ja ylläpitäneet kirkkoa.  Kirjan on toimittanut Kannuksen seurakunnan historiatyöryhmä puheenjohtajana Timo Isohanni.  Kirjan alkupuolella lääninrovasti ja kirkkoherra Erkki Huuki esittelee Kannuksen kaikki kolme kirkkoa ja niiden esineistöä. Lisäksi hän kokosi kirjaan matrikkelin kirkkoherroista, kappalaisista, muista papeista, lehtoreista ja suntioista. Kirjan kuvitus on runsas ja mielenkiintoinen. Loppupuolella on mm.  Antti Isohannin kertomus "Hautausmaata tekemässä" Eino Isohannin haastattelun pohjalta 1956.

Kannuksen kukko kiekaisi,  koululaitoksen historiikki, 1993

Korpelan voima. Puoli vuosisataa sähkön jakelua, Eino Isohanni, 1971

Historiikissa kerrotaan keskipohjalaisten kuntien yhteisen sähkövoimalaitoksen perustamisvaiheista v. 1918 alkaen, rakentamisesta, rahoituksesta ja -vaikeuksista ennen kuin voimalaitos v. 1921 oli valmiiksi rakennettu. Antti Isohanni oli mukana Kannuksen kunnan edustajana koko rakennusajan.
Tutustu kirjaan paremmin

Kotiaukealta, Eino Isohanni,  1947

Einon kertomukset ovat pääosin hänen lapsuutensa ja nuoruutensa kotiaukealta. Kirjailija on muuntanut kertomuksissaan sopivasti asioita sekä ihmisten ja paikkojen nimiä, mutta vanhempi lukija tunnistaa helposti oikeat asiat, henkilöt ja kohteet  Männistön ympäristössä. Kirjassa on myös Äidin ja Isän eli Tummun ja Tuoran ehtoopuolen kertomuksia, jotka ovat varsin tunteikkaita ja saa lukijan mielen helposti herkistymään.

Kotikontujen tienoilta, Veikko Haapalehto, 2001

Kirja kuvaa kannuslaisten panosta maanpuolustustyössä alkaen vapaussodan vuodesta 1918 päättyen vuoteen 1944, jolloin ao. järjestöt lakkautettiin. Isohanni-suvun jäseniä on ollut mukana toiminnassa kaikissa järjestöissä. Vanhin suvun suojeluskuntalainen oli Antti Isohanni. Luettelosta löytyy 17 muuta Isohannia.
Tutustu kirjaan paremmin

Kotiseutulukemisto  Keski-Pohjanmaa, toim. Eino Isohanni, ...  1952

Kansakoulun yläluokille tarkoitettu lukukirja sisältää tietoutta, kertomuksia ja tarinoita K-P:n eri pitäjistä.                     Varsin mielenkiintoinen ja muistoja herättävä kirja meille senioreille mutta kiinnostaa varmasti myös nykynuorisoa.

Kuningastie, Juhani Suomi, 1990

Teos käsittää presidentti Kekkosen vaiheista vuodet 1950-1956. Nämä muodostavat hänen elämästään politiikassa ehkä vaikeimmat vuodet. Yhtenä osatekijänä oli Maalaisliiton piirissä syntynyt erimielisyys hänen ehdokkuudestaan.   Siitä on Kalliokosken elämäkerrassa kirjoitettu laajasti.
Tutustu kirjaan paremmin

Lapsuuteni muistoja I ja II,  Oskari Tokoi,  1953 ja 1955

Oskari Tokoi (1873-1963) sai kesällä 1952  Maakuntaliiton silloiselta sihteeriltä Eino Isohannilta kirjeen,                        jossa pyydettiin häneltä muistelmakirjaa Keski-Pohjanmaan ihmisistä ja oloista sellaisina kuin hän oli niihin             lapsuutensa aikana tutustunut.

Maakuntakuoro - Matkakuoro, Eino Isohanni, 1969

Kirja sisältää kuvauksen kuoron toiminnasta alkaen perustamisesta v, 1952 vuoteen 1969 saakka. Perustamien taustavoimana oli Keski-Pohjanmaan Maakuntaliitto, jonka toiminnanjohtajana oli silloin Eino Isohanni, Antin perheen kulttuurivaikuttaja. Perustava kokous pidettiin Ylivieskassa, jonne oli kutsuttu 13 kuorolaulun harrastajaa, joukossa Kannuksesta myös Mikko Koski ja A. E. Uusitalo.
Tutustu kirjaan paremmin

Paluu paukkakrintille, Heikki Pöyhtäri, kirja-toimikunnan pj.  1985

Paluu paukkakrintille on perinnekirja. Siinä on sekä historiallista että kansantieteellistä ainesta. Suurin osa on kuitenkin perinnetietoutta.
Tutustu kirjaan paremmin

Pietiltä ja krannista, Eero Hanni, 2007

Kannuksen Mutkalammin kylään kuuluvat Pietin tilat ovat vuonna 2007 olleet saman suvun hallussa 330 vuotta. Siinä yksi syy tämän teoksen julkaisuun. Kirjan ensimmäinen osa kertoo asutuksen synnystä Hannille Kärkisojan varteen...
Tutustu kirjaan paremmin

Pitkä sarka, Matti Kalliokoski, 2002

Kirjoittaja on päähenkilön pojanpoika. Kirjassa mainitaan kolme Isohanni-nimistä henkilöä, Antti, Eino ja Väinö, kaikki keskipohjalaisia vaikuttajia tahoillaan. Männistön tuora, Antti mainitaan vuoden 1919 eduskuntavaalien kansanedustajaehdokkaana sekä   Viljami Kalliokosken työtoverina monissa maakunnallisissa hankkeissa.
Tutustu kirjaan paremmin

Suur-Lohtajan historia I

Teoksesta löytyy kymmeniä mainintoja liittyen Hanni - ja myöhemmin Isohanni-nimisiin henkilöihin ja taloihin. Myös nykyisin sukuun kuuluvien henkilöiden omistuksessa olevista Männistöstä (Rako rno 1) ja Vähäraosta löytyy mainintoja. Kirjan mukaan Hannin kylä on syntynyt 15. vuosisadan lopulla.
Tutustu kirjaan paremmin

Suur-Lohtajan historia II

Toisessa osassa on sukutaloihin liittyviä mainintoja suurperhelaitoksesta, jossa yhteydessä sukutalojen nimet aiheellisesti muuttuivat Hannista Isohanniksi, maanviljelyksestä, myllyistä ja kansakoulun perustamisesta.
Tutustu kirjaan paremmin

Syksystä kevääseen, Eino Isohanni,  1948

Syksyllä nuori invalidi-luutnantti saapuu ensimmäiseen työpaikkaansa maaseutukaupungin kansakouluun. Opettaja Korpi saa hoidettavakseen kurittoman poikaluokan ja hän saavuttaa vähitellen taitavana psykologina poikien kunnioituksen ja ihailun. Varsinainen rakkausromaani alkaa, kun Korpi tutustuu viehättävään nuoreen, saman koulun opettajattareen. Vanhan koulun suojissa versoo ja kehittyy se kaunis rakkaustarina, jonka vaiheita saamme seurata syksystä kevääseen. 

Eino on myös tässä toisessa kirjassaan kertonut  kirjailijan vapaudella osittain omasta elämästään. Tapahtumat sijoittuvat selvästi Ouluun. Eino oli itse haavoittumisensa jälkeen yhden vuoden  Jatkosodan aikana Oulussa Tuiran koululla opettajana luutnantin univormussa (Mikon huomautus).

Vaakakupissa vapaus, Kannuksen Sotaveteraanit ry, kustantaja, 1990

Kirja kertoo Kannuksen sotaveteraaneista ja heidän vaiheistaan vapaussodasta alkaen. Se sisältää omakohtaisia kokemuksia sotatoimialueilta ja kotirintamalta sotilaiden ja lottien kertomana. Sodan arkipäivästä kerrotaan ruohonjuuritasolla itse koettuna. Myös sodan jälkeisestä ajasta kansanhuoltoineen ja asutustoimenpiteineen on kuvaukset.
Tutustu kirjaan paremmin

Vihan päivät, Veli Ranta-Ojala, 2009

Romaani Vihan päivät kertoo fiktiivisesti mutta tosiasioihin perustuen, mitä Kannuksen Hannilla ja lähiympäristössä tapahtui isonvihan aikaan. Kirja kertoo myös sen, miten Matti Hannin ainutlaatuinen aarrekätkö löytyi lähes 300 vuotta myöhemmin.
Tutustu kirjaan paremmin

Matti Tuomaanpoika Hannin jälkeläissukujen luettelo, sukuja yli 120.                        

Pyhäntäläinen Veijo Sydänmetsä on vuosia tutkinut sukuaan ja on todennut  Matti Tuomaanpoika Hannin (1668–1714) esi-isäkseen. 

Hannin, Isohannin, Rahkosen ja oman sukunsa lisäksi hän on löytänyt Matin jälkeläisiä seuraavista suvuista:

Ainali, Alajoki, Alen, Antihilli eli Anttihilli, Anttila, Arvo, Eskola, Forsbacka, Fortel eli Fordel, Hanhineva, Hankonen, Harju, Hassel, Hillilä, Hollanti, Huhtala, Hyyppä, Junttila, Juopo, Jylhä, Järnström, Järvenoja, Kaalikoski, Kinaret, Koski, Kyrölä, Lauri, Lill-Hanni, Lill-Pahkala, Lius, Luomala, Mikkola, Mutka, Märsylä, Niemi, Nikkari, Nikupaavo, Nilkkula, Oikemus, Oja, Ojala, Ollila, Pahkala, Pentti, Perttula, Pesola, Pohjola, Polvikoski, Puusaari, Pöyhtäri, Rahkola, Rantala, Riutta, Riuttanen, Rättyä, Saarenpää, Salmela, Sandholm, Seppä, Silakka, Sinko, Sipinjuuso, Stor-Arvo, Tokola, Torvi, Tuliniemi, Tuura, Widgren, Viljakkala.

Paluu Paukkakrintille perinnekirjan sukutaulujen ja muiden sukututkimusten mukaan Matti Tuomaanpoka Hannin jälkeläisiä löytyy lisäksi seuraavista suvuista:

Ala-Leppilampi, Antti-Roiko, Gromov, Hannula, Heiniemi, Herronen, Hintsanen, Huhta, Isokangas, Jaakola, Junnilainen, Kainulainen, Kankaanpää, Karppi, Kattilakoski, Keskitalo, Komulainen, Korpela, Kujala, Kuorikoski, Kuusio, Kuvanto, Lassila, Leppilampi, Malvisto, Mäki-Leppilampi, Nilkku, Orjala, Pajunpää, Parpala, Pekkari, Pihlajamaa, Pouttu, Pottala, Raninen, Ranta-Markkula, Roikola, Roimela, Saari, Sakeus, Sankari, Seppänen, Sauramaa, Sormunen, Suomala, Tapio, Tiittanen, Tolonen, Uusitalo, Välitalo, Wäänänen, Ylitalo

Antti ja Viljami Isohannin sukujen osalta luettelo on toistaiseksi puutteellisten tietojen vuoksi rajattu lapsenlapsiin.   Luetteloissa on yli 120 sukua, joiden jäsenten esi-isä Matti Tuomaanpoika Hanni on.

VEIJO SYDÄNMETSÄ, HANNIN RAHAKÄTKÖ

Tämä artikkeli on julkaistu Pohjanmaan Historiallisen Seuran Miilu-lehdessä No 1/2006

Lehtiuutinen 18.6.2004 Helsingin Sanomissa
Helsingin Sanomat julkaisi 18.6.2004 uutisen otsikolla ” Huomattava raha-aarre löytyi
Kannuksen metsästä” Artikkelissa kerrotaan Toholampisen Aaro Paanasen tekemästä
hopearahalöydöstä. Malminetsintää harrastava Paananen jäljitti Hannin metsistä kultamalmia,
sillä hän oli aiemmin löytänyt samoilta seuduilta kultapitoisen malmilohkareen, jolla hän oli
voittanut palkinnon Geologisen Tutkimuskeskuksen malminetsintäkilpailussa.
Metallipaljastimen avulla Paananen osui todelliseen kultasuoneen. Erään kiven päältä löytyi
50 hopearahaa sekä kullatut käädyt.
Rahat olivat ilmeisesti olleet nahkapussissa, sillä rahojen välistä löytyi pieniä nahankappaleita
ja ruostuneen soljen jäännöksiä.
Käädyt paljastuivat Museoviraston myöhemmissä tutkimuksissa erittäin harvinaiseksi
skandinaavista tyyliä edustavaksi miesten vyöksi. Niitä on löydetty Suomesta vain muutama,
joten löydöllä on huomattava kulttuurihistoriallinen arvo. Museovirasto tulee lunastamaan
vyön kokoelmiinsa. ”Vyön arvoa kuvastaa se, että vyötä ei voinut lähettää postissa
Museovirastolle, vaan eräs museon työntekijä kuljetti sen junalla lastenvaunuihin kätkettynä
Helsinkiin” kertoo Aaro Paananen artikkelissa.
Vanhin hopearahoista on vuodelta 1666 ja uusin vuodelta 1712. Hopearahat ovat säilyneet
ihmeen hyvin kuntan alla lähes kolmesataa vuotta. Artikkelin mukaan rahat tulee ilmeisesti
lunastamaan K.H.Renlundin museo Kokkolasta. Artikkelista kävi myös ilmi, että noin
suurella rahamäärällä olisi omana aikanaan voinut ostaa 4 – 5 hevosta !
Artikkeliin haastateltu opettaja Heikki Pöyhtäri arveli, että rahat ovat pudonneet joltain
kauppiaalta, joita seudulla aikanaan liikkui, kulkihan lähistöllä tervareitti Himangan
satamaan.
Pohdintoja ja aavisteluja
Luettuani uutisen Helsingin Sanomista minulla heräsi rahojen vuosilukujen perusteella
epäilys, että kyseessä saattaisi olla isovihan aikainen rahakätkö. Isovihan aikaiset
julmuudethan alkoivat vuonna 1714, ja nuorin rahoista on vuodelta 1712. Mieleeni muistui
myös sukututkimukseni tiimoilta eräs esivanhemmistani, nimittäin Matti Tuomaanpoika
Hanni. Venäläiset kasakat kiduttivat ja surmasivat Matti Tuomaanpojan 11.10.1714.
Hämmästystäni herätti löydössä myös se, että rahat olivat kiven päällä. Ei oikein vaikuttanut
siltä, että rahat olisi aikanaan kätketty. Ei tosin myöskään vaikuttanut todennäköiseltä, että ne
olisivat pudonneet siihen. Ehkä kyseessä oli tilapäinen kätköpaikka.
Mieleeni nousi mielikuvituksellinen aavistus. Entä jos rahat olivat Matti Tuomaanpoika
Hannin? Kuultuaan kasakkain tulosta hän kiirehti metsään ja jätti kiireessä rahat kiven päälle,
aikoen myöhemmin noutaa ne sieltä! Kun hänet sitten surmattiin, rahojen sijainti jäi
salaisuudeksi, ja syksyn lehdet peittivät sijaintipaikan.
Alpo Rahkosen kirje yleisönosastossa Lestinjoki lehdessä 21.6.2004